Ajankohtaista

Harrastuksesta kasvun polulle: Lassi Koivunen kehittää mehiläistoimintaa kannattavuus edellä
22.09.2026
Lassi Koivusen mehiläistarhaus on kasvanut nopeassa tahdissa muutamasta harrastepesästä noin 40 pesän kokonaisuudeksi ja ajatukset ovat edelleen toiminnan kehittämisessä. Vauhtia suunnitelmiin on tuonut Mehiläistalouden kasvupolut -koulutus.
Porissa asuvan Lassi Koivusen mehiläistarhauksen juuret ovat Jämijärvellä perheen maatilalla. Mehiläiset kiinnostivat Koivusta jo nuorena, mutta oman tarhauksen hän aloitti vasta muutama vuosi sitten. Mehiläistenhoidossa yhdistyvät monet hänen kiinnostuksen kohteistaan.
”Kaikki luontoon liittyvä on ollut aina tosi kiinnostavaa. Mehiläishommassa tulee samalla seurattua muutakin luontoa, säätiloja, kasvien kasvua ja vuoden etenemistä”, sanoo ympäristötekniikkaa opiskeleva Koivunen.
Kasvu toi uusia tavoitteita ja tarpeita
Alussa Koivusen toiminta oli pienimuotoista harrastamista, mutta kiinnostus mehiläisiin vei nopeasti mennessään. Vuosi sitten hän alkoi pohtia, voisiko mehiläistarhauksesta rakentaa tulevaisuudessa sivutoimisen tai jopa päätoimisen toimeentulon.
”Tavoitteena oli saada tuloja sen verran, että homma olisi kannattavaa.”
Koivunen suunnitteli aluksi kasvattavansa toimintaa rauhallisesti useamman vuoden aikana, mutta toisin kävi. Pesämäärä on kasvanut lyhyessä ajassa jo noin 40 pesään ja kasvun myötä myös toiminnan organisointiin ja tehokkuuteen on täytynyt kiinnittää aiempaa enemmän huomiota.
"Kun pesiä on enemmän, jokaista ei voi enää hoitaa yksilönä. Täytyy löytää sellaisia toimintatapoja, joilla asiat saa tehtyä mahdollisimman tehokkaasti ja tasalaatuisesti."
Koivunen on investoinut uusiin pesiin ja linkouskalustoon sekä pohtinut, millaisilla ratkaisuilla toiminnasta saisi pitkällä aikavälillä kestävää ja kannattavaa. Kasvun myötä myös hunajan myyntiin ja markkinointiin on tullut uusia tarpeita.
”Markkinointi on itselle ehkä semmoinen, mikä vaatii harjoittelua. Jos toimintaa laajentaa ammatiksi tai puoliammattilaiseksi, pitää vielä miettiä, miten sen markkinoinnin tekee.”
Emonkasvatusta, jalostusta ja mesikasveja
Yksi Koivusen tärkeistä kehittämissuunnista on emonkasvatus. Alun perin hän suunnitteli kasvattavansa emoja lähinnä oman tarhauksen tarpeisiin, mutta toiminnan laajentuessa myös kaupalliset mahdollisuudet ovat alkaneet kiinnostaa.
”Kun emoja kerran tuottaa, niitä kannattaa tuottaa samalla vaivalla jonkin verran enemmän, että se kattaa niitä kuluja.”
Emonkasvatuksen myötä Koivunen on perehtynyt myös mehiläisten jalostukseen. Hän tavoittelee paikallisiin oloihin sopeutuneita, rauhallisia ja helposti hoidettavia mehiläisiä, jotka eivät ole herkkiä parveilemaan. Tavoitteena on myös varroapunkin kestävyys ja mahdollisimman tasalaatuinen tuotanto pesien välillä.
Myös mesikasvien viljely kiinnostaa Koivusta. Hän on kokeillut perheen maatilalla muun muassa hunajakukkaa, rypsiä, rapsia, apilaa ja tattaria. Ajatuksena on tarjota mehiläisille lisää ravintoa ja samalla selvittää, millaisia hyötyjä viljellyistä mesikasveista voisi olla omalle toiminnalle.
Koulutuksesta tukea toimintaan
Kun Koivunen lähti mukaan Mehiläistalouden kasvupolut -koulutukseen, ajatus oman toiminnan kehittämisestä oli jo olemassa. Koulutus tuntui sopivalta vaihtoehdolta, sillä se tarjosi mahdollisuuden oppia uutta ilman tutkintoon tähtäävää opiskelua.
”Tämä oli ajankäytön kannalta kevyempi vaihtoehto. Kun on perhettä, niin ei oikein pystynyt lähtemään sellaiseen tutkintoon varsinkin, kun opiskelen samaan aikaan ammattikorkeakoulussa.”
Koivunen oli hankkinut mehiläisalan osaamista jo aiemmin itseopiskellen ja mehiläistarhauksen peruskursseilla. Mehiläistalouden kasvupolut -koulutuksesta hän on saanut uusia näkökulmia erityisesti emonkasvatukseen, mutta myös markkinointiin ja mesikasvien viljelyyn.
”On ollut hyvä nähdä muiden ammattilaisten työtä ja erilaisia tapoja tehdä asioita. Samalla on pystynyt verkostoitumaan ja tutustumaan muihin tarhaajiin.”
”Jos vähänkin miettii, että haluaa lähteä, kannattaa lähteä”
Koivunen näkee, että mehiläisalalla tarvitaan sekä uusia tekijöitä että erikokoisia toimijoita. Moni kokenut tarhaaja on jäämässä eläkkeelle, ja mehiläistarhoja tulee myyntiin ilman jatkajaa. Jotta kotimaiselle hunajalle riittää tuottajia myös jatkossa, on tärkeää, että nykyiset harrastajat ja pienemmät tarhaajat tunnistavat omat mahdollisuutensa kehittää toimintaansa.
Koivunen kannustaa kaikkia mehiläisalasta kiinnostuneita tarttumaan rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin.
”Jos on innostusta, niin rohkeasti vaan laajentamaan ja kasvattamaan toimintaa. Sitä voidaan tehdä niin monella tasolla ja niin monella tavalla. Jos vähänkin miettii, että haluaa lähteä, niin yleensä kannattaa lähteä.”
Mehiläistalouden kasvupolut -koulutuksessa osallistujat voivat syventää osaamistaan mehiläistenhoidosta markkinointiin ja emonkasvatuksesta pölytyspalveluihin.
"Kyllä suosittelen koulutusta ihan lämpimästi, jos haluaa kasvattaa toimintaa ja haluaa siihen tukea. Kouluttajat ovat olleet tosi innostavia ja avoimia kaikille ideoille. On saanut apua heti, kun on kysynyt, ja erilaisia näkökulmia siihen, miten toimintaa voisi kehittää.”
Seuraava Mehiläistalouden kasvupolut -koulutus alkaa tammikuussa 2027. Haku päättyy 30.11.2026.

Löydetään yhdessä Teidän tarpeisiinne paras ratkaisu!
Tutustu palveluihimme