Ajankohtaista

Uusia mahdollisuuksia kansainvälistymiseen – ruokaviennin kasvualusta myös satakuntalaisten elintarvikeyritysten käyttöön
09.12.2025
Suomessa on käynnissä valtakunnallinen työ suomalaisen ruokaviennin vahvistamiseksi. Työtä edistetään kansallisella tasolla Elintarvikevientiyhdistys SUVI ry:n toimesta Ruokaviennin kasvualusta -hankkeella, joka on osa laajempaa Ruoka-alan Kasvuohjelmaa ja jonka tavoitteena on kaksinkertaistaa ruokavienti vuoteen 2031 mennessä. Ohjelman toimenpiteet tukevat elintarvikeyritysten kasvua ja kansainvälistymistä, ja pitkällä tähtäimellä turvaavat huoltovarmuutta.
Ruokaviennin kasvualusta -hankkeessa kehitetään operatiivista viennin rakennetta kehittämällä eri osa-alueita, kuten tuotetiedon hallintaa (Product Information Management PIM) ja markkinatiedon hankintaa (Market Information Management MIM). Lisäksi hankkeen tavoitteena on saada yrityksiä mukaan tuotteiden vientivalmiuden kehittämisen ohjelmaan (RUNWAY) ja rakentaa Export Manager-verkosto Itämeren alueelle. Näiden toimenpiteiden avulla pyritään vuoteen 2028 mennessä muodostamaan Suomen elintarvikeviennin kestävä, yrityslähtöinen palveluinfrastruktuuri.
Kiinnostusta tarttua uuteen mahdollisuuteen?
Satakunnan elintarvikealan vahvuudet ansaitsevat paikkansa kansainvälisillä markkinoilla. Kasvava ruokavienti on mahdollisuus alueen yrityksille, mutta myös kansallisesti merkittävä tavoite.
Prizztech, Pyhäjärvi-instituutti ja Satafood Kehittämisyhdistys ry haluavat olla satakuntalaisten elintarvikeyritysten tukena ja apuna ruokaviennin vahvistamiseksi. Roolinamme Ruokaviennin Kasvualusta -hankkeessa on ensikädessä huolehtia tarjolla olevien mahdollisuuksien tiedonvälityksestä satakuntalaisille elintarvikeyrityksille.
Konkreettisena toimenpiteenä kartoitamme alueen elintarvikeyrityksiä, joilla on vientivalmiuksia, jo kokemusta viennistä tai kykyä nostaa vientikapasiteettiaan. Jos jokin edellisistä toteutuu yrityksesi kohdalla, toivomme, että vastaisit lyhyeen kyselyyn.
Lisätietoa kansallisesta ruokaviennin edistämisestä löydät täältä:
https://ruokatieto.fi/ruokavienti/ruokaviennin-yrityslahtoinen-kasvualusta/
Mikäli pohdit viennin aloittamista, vahvistamista tai tarvitset tukea sopivien palveluiden ja ohjelmien löytämisessä, olemme käytettävissä. Otathan siis rohkeasti yhteyttä!
Satafood Kehittämisyhdistys ry, Ulla Kommeri, puh. 040 729 1416, ulla.kommeri@satafood.net
Prizztech, Heikki Perko, puh. 044 710 5361, heikki.perko@prizz.fi
Pyhäjärvi-instituutti, Teija Kirkkala, puh. 050 343 0432, teija.kirkkala@pji.fi
Löydetään yhdessä Teidän tarpeisiinne paras ratkaisu!
Tutustu palveluihimme